Varhaiset raamatunkäännökset

Raamatusta on jo varhain tehty erikielisiä käännöksiä, joista osalla on merkittävä asema nykypäivänäkin. Varhaisin raamatunkäännös on kreikankielinen Septuaginta. Se tehtiin Palestiinan ulkopuolella asuvien juutalaisten tarpeisiin noin 200-luvulla eKr. Septuagintaa ovat käyttäneet myös kristityt. Hepreankielisestä Vanhasta testamentista tehtiin myös arameankielisiä käännöksiä, targumeita.

Muita varhaisia käännöksiä ovat kristinuskon levitessä tehdyt käännökset muun muassa koptin-, etiopian-, syyrian- ja latinankielelle. Syyriankielistä raamatunkäännöstä kutsutaan nimellä Peshitta. Latinankielisestä Vulgatasta muodostui erityisesti lännen kirkolle tärkeä käännös.

Slaavilaisissa ortodoksisissa kirkoissa vastaavan aseman sai Kyrillioksen ja Methodioksen käännös.

Septuaginta

Vanhan testamentin kreikankielinen käännös, Septuaginta, on varhaisin raamatunkäännös (200–100 eKr). Vanha testamentti on kirjoitettu pääosin hepreaksi, jota Palestiinan ulkopuolella asuvat juutalaiset eivät kuitenkaan välttämättä osanneet. Esimerkiksi Egyptin Aleksandriassa oli melko suuri kreikankielinen juutalaisvähemmistö.

Septuaginta-nimi on latinaa ja tarkoittaa seitsemääkymmentä. Septuagintasta käytetään usein myös lyhennettä LXX. Nimeen liittyy mielenkiintoinen tarina. Sen mukaan Aleksandrian kirjastoon haluttiin saada kreikankielisenä juutalaisten laki. Kuningas Ptolemaios pyysi Jerusalemin temppelin ylipapilta kuutta miestä jokaisesta Israelin kahdestatoista heimosta tekemään käännöstyötä. Tarinan mukaan yhteensä 72 miestä työskenteli Aleksandrian Faroksen saarella 72 päivää ja niin valmistui kreikankielinen käännös, Septuaginta.

Tarinan mukaan kääntäjät työskentelivät itsenäisesti, mutta tuloksena oli 72 täsmälleen samanlaista käännöstä. Nykyisen tiedon mukaan Septuaginta on syntynyt pidemmän ajan tuloksena. Septuagintan eri osat on käännetty eri tavoin. Osa tekstistä on käännetty kirjaimellisemmin hepreankielisestä alkutekstistä, osa vapaammin.

Septuagintan varsinaista syntyhistoriaa tunnetaan vain pääpiirteittäin. Todennäköisesti käännöstyö on tehty 200- ja 100-luvuilla eKr. Myöhemmin kristityt ottivat Septuagintan käyttöönsä ja siitä tuli ortodoksisten kirkkojen virallinen raamatunteksti.

Septuagintalla on ollut kautta historian suuri merkitys. Sitä pidetään nykyäänkin merkittävänä raamatunkäännöksenä. Septuagintan avulla saadaan tietoa varhaisista tekstitraditioista. Septuagintaan sisältyy osia, joita ei ole heprealaisessa kaanonissa. Niistä käytetään nimitystä deuterokanoniset kirjat tai apokryfikirjat. Koko Raamatun yhteydessä apogryfikirjoista julkaistaan yksitoista (Tobitin kirja, Judithin kirja, Kreikkalainen Esterin kirja, Ensimmäinen makkabilaiskirja, Toinen makkabilaiskirja, Viisauden kirja, Sirakin kirja, Barukin kirja, Jeremiaan kirja, Danielin kirjan lisäykset ja Manassen rukous). Ne on julkaistu uutena suomennoksena vuonna 2009.

Vulgata

Latinankielisiä raamatunkäännöksiä alkoi syntyä lännen kirkossa 100- ja 200-luvulla jKr. Käännökset laadittiin kreikankielisen Septuagintan pohjalta ja niistä käytetään yhteisnimitystä Vetus Latina. Käännökset olivat tekstiltään jonkin verran toisistaan poikkeavia.

Läntisessä kristikunnassa heräsi tarve yhdenmukaiselle latinankieliselle raamatunkäännökselle. Paavi Damasus I antoi tehtävän vuonna 383 munkki Hieronymukselle (347–420), joka oli oppinut mies ja osasi myös hepreaa.

Hieronymus käänsi Raamatun tekstejä osittain kreikankielisestä Septuagintasta, osittain suoraan heprean kielestä. Hänellä oli käytössään myös vanhoja latinankielisiä tekstejä.

Latinankielistä raamatunkäännöstä kutsutaan nimellä Vulgata, joka tarkoittaa yleisesti tunnettua. Käännös valmistui vuonna 405, mutta yleiseen kirkolliseen käyttöön se levisi vasta 600-luvulla. Vulgata julistettiin roomalais-katolisen kirkon viralliseksi raamatunkäännökseksi vuonna 1564 Trenton kirkolliskokouksessa.

Latinankielisen Vulgatan merkitys länsimaisessa teologiassa on suuri. Se oli pitkään ainoa lännen kirkossa käytetty raamatunkäännös, joten sillä on ollut suuri vaikutusvalta ja sen merkitys uskon ymmärtämisen kannalta on ollut huomattava. Vulgatan vaikutus ulottuu nykypäiviin saakka. Esimerkiksi systemaattisen teologian sanasto on suurelta osin peräisin siitä.

Targumit

Vanhan testamentin tekstit olivat hepreankielisiä. Varsin varhaisessa vaiheessa nousi esiin tarve kääntää niitä yleisesti puhutulle aramean kielelle. Arameankielisiä käännöksiä kutsutaan nimellä targum, joka tarkoittaa käännöstä. Käännöstyö eteni aluksi suullisen tradition muodossa mutta vähitellen targumeista vakiintui myös kirjallisia versioita.

Targumeita syntyi useita. Virallisen aseman niistä saavuttivat Targum Onkelos ja Targum Jonatan. Targum Onkelos sisältää Pentateukin eli viisi Mooseksen kirjaa ja Targum Jonatan profeettakirjat. Onkelos on toimitettu 300-luvulla jKr., Jonatan sen jälkeen.

Peshitta

Peshitta on syyriankielinen raamatunkäännös, joka syntyi Syyrian kirkon piirissä 100-400-lukujen välisenä aikana. Peshitta tarkoittaa yksinkertaista. Käännös sai mahdollisesti nimensä suhteessa sitä nuorempaan, Septuagintaan perustuvaan syyrialaiseen käännökseen Vanhasta testamentista. Käännös on tehty Vanhan testamentin osalta heprealaisesta tekstistä. Peshitta on edelleen käytössä syyrialaisissa kirkoissa. Peshittan lisäksi on olemassa myös muita syyriankielisiä Uuden testamentin käännöksiä.

Kyrillos ja Methodios

Idän ja lännen kirkot ajautuivat vähitellen erilleen ensimmäisen vuosituhannen lopulla. Idän kirkolle muodostui oma raamatunkäännösperinteensä, jonka keskeisinä vaikuttajina pidetään Kyrillosta (alkuperäiseltä nimeltään Konstantinos, k. 869) ja hänen veljeään Methodiosta (k. 885). Kyrillos oli filosofi ja toimi myös Konstantinopolin patriarkan kirjastonhoitajana. Hänen veljensä Methodios oli munkki.

Idässä kirkko oli laajentunut slaavien (tšekit, slovakit ja puolalaiset) asuttamille alueille ja alueen kansojen parissa tehtiin lähetystyötä. Kyrillos ja Methodios saivat tehtäväkseen kääntää kristinuskon tekstejä slaaviksi, sillä tärkeiden tekstien kääntäminen helpotti lähetystyötä ja vei kristinuskon sanomaa eteenpäin.

Kyrillos ja Methodios käänsivät slaavinkielelle osia Raamatusta sekä tärkeimmät kreikankieliset liturgiset ja kanoniset käsikirjat. Veljekset kehittivät myös omat aakkoset, jotka perustuvat kreikan kirjaimiin. Samoin kreikan kirjaimiin perustuvat kyrilliset aakkoset ovat nykyään käytössä esimerkiksi Venäjällä, vaikka ovatkin muuttuneet vuosisatojen varrella.

Kyrilloksen ja Methodioksen käännöstyöllä on suuri merkitys, joka ulottuu nykypäivään saakka. Käännöksen merkittävyyttä voidaan verrata lännen latinankieliseen raamatunkäännökseen Vulgataan, jonka vaikutukset ovat nähtävissä laajalti teologiassa. Kyrilloksen ja Methodioksen käännöstyö otetaan huomioon uusia käännöksiä tehtäessä alueilla, joilla slaavilaisten kielten asema on merkittävä.

Tilaa Piplian uutiskirje: